keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Jouluni kuvina





Jouluaaton aamupala ::)

Näitä jouluisia hyydykekakkuja annoin lahjoiksi


Ale-shoppailupäivän lounas :)


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Pienet tuparit


Muutto omaan kämppään miehekkeen kanssa tapahtui 30.6 :)
Tupareita (melkein valmiissa, hieman keskeneräisesti sisustetussa kämpässä) vietimme kaveriporukalla alkoa ja boolia nautiskellen :) Juhlavan tilaisuuden kunniaksi valmistin Brita-kakkua tuoreilla marjoilla ja suolaisia naposteltavia.  

Rieskarulliin käytin tortillalettuja, joiden sisälle valmistin "tahnan" johon tuli paprikakuutioita, tonnikalaa, ruohosipulituorejuustoa, koskenlaskijaa, suolaa, pippurisekoitusta. Tahnan päälle laitoin salaattia ja käärin tiukaksi rullaksi kelmun sisälle ja jääkaappiin. Leikkasin paloiksi hieman ennen tarjoilua. 
Ruisnappeihin pursotin vain savulohituorejuustoa :)

De kuyper sour apple, Sprite, Leijona, Lime



sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannuksen juhlaa



 Monet juhlivat juhannusta festareilla, mutta itse pidin mökkijuhannusta kaveriporukalla parempana vaihtoehtona.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

torstai 15. toukokuuta 2014

Ammattikoulun valinnaiskurssit

Olen viettänyt arkipäiväni Sedussa valinnaiskursseilla. Omalta alaltani oli valittavana koristemassa-, suklaa-, sokeri- ja krokaanikoristekurssit.Kohti juhlia mennään! Töideni aiheestakin voijo päätellä että fiiliksissä ollaan!

                                         Koristemassaviikoilla; 

                 Teimme sokeri- ja marsipaanimassasta kakkukoristeita

.Komeuden pohjana toimii leikattu rahkapurkki joka on päällystetty valkoisella marsipaanilla. Koristeet tein sokerimassasta ja kiinnitin ne suklaalla kiinni pohjaan.

Geelityö

Suklaaviikoilla;

Teimme pöytäkoristeita ja suklaarasioita


Konvehdeissa on maitosuklaakuori ja vadelma-valkosuklaatäyte.
Suklaarasia suklaamassasta



Sokerikoriste-viikolla:

Teimme erilaisia sokerikoristeita ja asetelmia




   

           


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ihanaa äitienpäivää :)!


Tänävuonna poikkesin edellisitä ja teinkin täytekakun sijaan äipälle suklaajuustokakun. Ohjeen otin Valiolta; Amerikkalainen suklaa-juustokakku jota sitten muokkasin omaan käyttöön :) Kakusta tuli aika korkea ja tuhti, mutta kummasti se hävisi jääkaapista ennen päivän päättymistä :)

Tässä oma ohjeeni:

Pohja:
2 pak  (350g) Domino minttu-keksejä
80g sulaa voita

Täyte:

8 liivatelehteä
400g Fazer marianne suklaata
1 rasia (200g) maustamatonta tuorejuustoa
1 rasia (250g) mascarponea 
6dl kuohukerma
1dl sokeria
tilkka vettä

Koristeluun:
mansikoita ja suklaata

Aloita juustokakun valmistaminen murskaamalla keksit. Sekoita ne sen jälkeen voin kanssa. Levitä seos irtopohjavuokaan (Ø24) leivinpaperille. Vuoraa vuuan reunat reunakalvolla tai leivinpaperilla niin juustokakku on helpompi irrottaa valmiina ja reunoista tulee tasaiset.

Laita liivatteet kylmään veteen pehmeämään. Sulata suklaa. Sekoita suklaa tuorejuuston ja mascarponen joukkoon ja mausta sokerilla.Vaahdota kerma.

Purista liika vesi liivatelehdistä ja liuota ne kiehuvan kuumaan vesitilkkaan. Lisää liivate täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Nostele lopuksi vaahdotettu kerma joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja peitä alumiinifoliolla.

Anna juustokakun hyytyä jääkaapissa muutamia tunteja, mieluiten seuraavaan päivään.
Irrota valmis juustokakku vuuasta ja nosta tarjoiluvadille. Koristele mansikoilla ja suklaalla.


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Juhlaviikonloppu








Tämä viikonloppu menikin kakkuja väsätessä ja juhliessa. Ystävälleni tein hänen synttärijuhliinsa timanttikakun, lempparitädin pojulle (eli serkulle) ristiäiskakun sekä mummulle ja vaarilleni 
50-vuotis hääpäiväkakun. Timantti- ja ristiäiskakkuun tein mansikka ja limetäytteet tällä ohjeella. 50-vuotis hääpäiväkakkuun tein raikkaan mangotäytteen soveltaen äitini ohjetta. Koristeet valmistin sokerimassasta ja  aidot kukat sokeroin käyttämällä kananmunan valkuaista ja sokeria. Vähän blinblingiä koristeet (vauva ja timantti) saivat helmiäis spray pullosta, mikä ei valitettavasti oikein kuvista kuitekaan näy.
Viikonloppu vierähti siis oikein mukavissa fiiliksissä, 
poju sai nimekseen Rasmus Aatos ja kakut tekivät kauppansa :)


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Opinnäytetyö

Valmistun nyt keväällä leipurikondiittoriksi ja otin päättötyöni aiheeksi "Gluteenittomat juhlaleivonnaiset".
Tavoitteeni oli pienillä muutoksilla muuntaa "normaaleja" reseptejä gluteenittomiksi niin, ettei juhlapöydässä tarvitsisi olla erikseen gluteenitonta osiota. Tasapainotin tarjoiluja tekemällä raikasta ja hedelmäistä täytekakkua tuhtien suklaaleivonnaisten rinnalle ja makean tarjoilun ohelle tein kinkku-kasvispiirakkaa. 
     Alan viimeinkin olla loppusuoralla niin ammattikoulun kuin lukionkin osalta. Lukiosta odottelen YTL:n tuomiota ja ammattikoulusta viimeisiä arvosanoja (opinnäytetyö mukaan luettuna). Vaikka minun osaltani ammattikoulu olisi opinnäytetyön jälkeen ohi, aijon silti jatkaa viimeisenki jakson koulussa sillä osallistun sokeri-, suklaa- ja koristemassa kursseille.

Tässä kuitenkin kuvia opinnäytetyöstäni