tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua :)


Mytty<3

Mikään ei voita äidin joulupöytää<3 

Jälkiruoka on tehty Kinuskikissan ohjeella. Ohjeessa sanottiin että kakku ei kestäisi jääkaappia mutta kun sen antoi olla jääkaapissa siitä tuli leikkautuvampaa ja helpompaa syödä koska jäisenä se vain lohkeili miten sattuu ja marenki oli kuin pahvia.

maanantai 16. joulukuuta 2013

rakkautta suklaaseen


Käytin valkosuklaasacher pohjia ja tein aidosta maitosuklaasta sekä valkosuklaasta  hyydykkeet väleihin.
'Päällä on vadelmasoseella värjättyä kiillettä ja valkosuklaa koristeita ja macaron pohjia.
"Mikä on eniten  naisten mieleen? suklaa, tehkää mulle hyvä suklaakakku tyttöystävän yllärisynttärikakuksi"
;)

Sacher kakkuja sokeri. ja marsipaanikoristeilla

torstai 12. joulukuuta 2013

Lumiukkoja

Lakkakermakakkuja kermalumiukoilla.
 Päällä suklaata, krokanttistroissselia, valkosuklaarouhetta, marsipaania.

Vadelma-suklaa kreemikakkuja sokerikoristeilla.
Lumiukot ja kellot on tehty sokerista (ja valkuaisesta).
"Lumi" on valkosuklaarouhetta ja krokanttistroisselia

maanantai 25. marraskuuta 2013

Herkkumessuja



Seinäjoella järjestettiin Herkkumessut 22-24.11.2013 ja meildän koulu/ala oli siellä kanssa esillä. Valmistimme itse pistelleemme naposteltavia joista yksi löytyy ylemmästä kuvasta. Hasselpähkinätryffelileivoksia, aprikoosilla ja vadelmalla.

MUKAVAA JOULUNODOTUSTA <3

Macaroneja valmisjauhoseoksesta

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Työssäoppimista koulussa

Erinäisistä syistä minä ja neljä muuta vietimme työssäoppimis viikkoja koulussa tehden töitä tilauksiin ja myymälään. Alla vähän kuvia minun ja työparini aikaansaannoksista.
Kinuskikakku marsipaanikoristeilla

Ristiäiskakku

Tilaus- ja myymäläkakkuja

Voileipäkakkuja tilaukseen


kreemikakkuja isänpäivälle

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kesäjuhlaa

Mansikkalime-täytekakut

(tällä ohjeella täyte 8 munan kakkuun) 

1prk tuorejuustoa
1prk lime-valkosuklaa rahkaa
5dl kermaa
yksi levy valkosuklaata
sokeria


Kalavoileipäkakut




200 g lämminsavulohifileetä
tuoretta tilliä
1 dl ruoho- tai kevätsipulia hienonnettuna
200 g ruohosipuli tuorejuustoa
1 dl paksua (turkkilaista) jogurttia/ creme fraiche
½ tl rouhittua mustapippuria

4 rkl kurkkusalaattia
1 tuubi majoneesia
2 rkl sinappia
1 tl soijakastiketta
1prk yrttituorejuustoa (TAI 1/2prk yrtti- JA 1/2 prk maustamatonta tuorejuustoa)
persiljaa ja tilliä, aurinkokuivattuja tomaatteja

2-3 ps paahtoleipää (monivilja jne.)
kostutus: kasvisliemi

päällä  vaahdotettu kerma,creme fraiche ja ruohosipulituorejuusto sekoitus 


Suolaiset hyrrät

 feta-pesto hyrrät

Pohjana on rahkavoitaikina
(tein ohjeen 2x ja sain n.40kpl valmiita hyrriä)

250 gmaitorahkaa
250 gvoita tai margariinia
4 dlvehnäjauhoja
1 tlleivinjauhetta
  1. Sekoita pehmenneet voi ja rahka keskenään. Sekoita seokseen jauhot ja jauhoihin lisätty ja sekoitettu leivinjauhe. Sekoita taikinaksi. Laita esim. pakastepussiin tai muuhun muovipussiin ja linttaa kädellä littanaksi. Laita jääkaappiin kovettumaan täytteen teon ajaksi jotta se kovettuu ja on helpompi kaulia.
Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi (n. 30 x 40 cm). Levitä päälle täyte.  Kieritä taikina tiiviiksi rullaksi ja nipistä saumakohta hyvin umpeen. Leikkaa rulla 2 cm paksuiksi paloiksi.
Laita hyrrät pellille leivinpaperin päälle. Voitele munalla ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Soijahyrrät

3dl soijarouhetta (+ 3-5dl vettä)
1-2 sipulia
1 ps Fajita spice mix- maustetta
soijakastiketta
2 pikkupurkkia (90g) tomaattipyreetä
paprikamaustetta
2 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
150g koskenlaskija juustoa

Laita loraus öljyä pannulle ja kuullota sipuli. Lisää soijarouhe ja Fajita-maustepussi, anna paahtua hetken ennenkuin rupeat (turvottamaan soijaa) lisäämään nestettä hiljalleen. Lisää tomaattipyreet, valkosipulit, paprikamauste, suola ja pippuri. Maista ja mausta lisää jos tarvis tai jos seos on liiän tönkköä lisää vähän vettä. Sulata koskenlaskija pieninä paloina seokseen ja laita täyte jääkaappiin jäähtymään käyttöä varten.
Seoksesta tulee tahnamaista, mutta hyvin levittyvää.

Kinkkuhyrrät

2pss kinkkusuikaleita
2 paprikaa
1-2 sipulia
1 prk ruohosipulituorejuustoa
paprikamaustetta
sipulimaustetta
suolaa
mustapippuria

Kuullota paprikat ja sipulit pannulla. Lisää kinkku, mausteet ja tuorejuusto. Laita jääkaappiin jäähtymään käyttöä varten.

Feta-pesto hyrrät

400g pestoa
200g fetaa
aurinkokuivattua tomaattia

Kauli rahkavoitaikina. Levitä pestoa pohjalle ja murusta päälle feta ja pieniksi paloitellut aurinkokuivatut tomaatit.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Tilaus



Kaverini sisko sai vakipaikan sairaalan teholta ja pyysi minua tekemään "juhlistamiskaakun" töihin työkavereille. Sain kutakuinkin täysin vapaat kädet kakun tekoon, ainut pyyntö oli että päällä lukisi "TOIMIKAAKKUA" ja olisi ruisku. Täytteeksi tein tutun mustikkarahkan , mutta korvasin mascarponen tuorejuustolla jotta sain kakusta laktoosittoman. Päällä on sokerimassasta tehtyjä koristeita ja suklaata.


torstai 23. toukokuuta 2013

Äiskänpäivä

Tänävuonna äiti sai ihan tavallisen kermakakun höystettynä valkosuklaalla ja mansikoilla :)

Sisällä on siis itsetehtyä mansikkahilloa ja valkosuklaalla (sulalla ja hipuilla) maustettua kermavaahtoa.
Päällä on kermavaahtoa, mansikoita dipattuna maitosuklaaseen ja suklaata raastettuna/spritsattuna.

Simppeli ja niin maistuva :)

missä mä oon?


Sattuneita ja tapahtuneita
             SAAVUTIN MAAGISEN 18-IKÄVUODEN
ja sitä juhlistettiin kavereiden kanssa...
Julia ja Iikka teki mulle banoffee-kakun
                                          ja pari päivää ennemmin suvun kanssa
Itse tein (tainno koristelin) itsellenni ihkaekan kaksikerroskakun
                     KÄVIN OTTAMASSA ENSIMMÄISEN TATUOINTINI
                                                            ja uusi on tuloilla.....

                                                 AJOIN AJOKORTIN 
                                 ja nyt ajelen omalla pikku Fiat Stilollani :) 

Asennettiin J & E:n kanssa subbari ja....


... ja uus soitin tähän italian ihmeeseen, mikä ei ollukkaan niin helppo homma :D 
                              OLEN NAUTTINUT LÄMPÖISESTÄ SÄÄSTÄ
Ekat grillailut vappuna abc:n 2e grilleillä
 TUTUSTUNUT YÖELÄMÄÄN, LEIKANNUT TUKAN, OLLUT TYÖHARJOITTELUSSA, SHELLILLÄ, JSA:LLA, SAANUT KESÄTYÖPAIKAN,HANKKINUT LIPUN PROVINSSIROCKIIN, KÄYNYT KIRPPAREILLA, GRILLAILLUT, OTTANUT AURINKOA, SUUNNITELLUT TULEVAA KESÄÄ, ILMOITTAUTUNUT YO-KIRJOITUKSIIN, KÄYNYT KOULUSSA  ja muutenvaan nauttinut elämästä :) yritän kirjoitella tänne enemmän!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Koulutöitä

Banaanikakku (sis. kinuskikermaa, banaania ja banaaniaromilla maustettua omenahilloa)
Mangohyydykekakkuja
Prinsessakakku
Prinsessakakkuja vaaleanpunaisella marsipaanilla 2-vuotiaan typyn synttäreille
Pääsiäiskakkuja (sis. voikreemi ja vadelmahillo)

torstai 14. maaliskuuta 2013

Koulutöitä

Vadelmakermakakkuja, vadelmahillo ja kinuskikerma täytteellä 

Tiimityötä! kuvassa valmistuu rommileivoksia

Cake popseja rommileivoskakusta, maustettuna
päärynä-aromilla

Hedelmä-kermakakkuja, sisällä ananas-greippitäyte ja kermavaahto

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Onnea Olivia!



Työkaverin siskon tyttö täytti vuosia ja toiveena oli Olivia-possu kakku.
Pohjana on 8 munan kakku, täytteenä mansikkahillo ja kermavaahto, päällä sokerimassaa johon maalasin elintarvikeväreillä ja josta muotoilin niin ruusut kuin olivia 3v- nauhan.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Pasta-bolognese


Ohje on tuunaus kahden yhteishyvä.fi sivulta löytyvistä resepteistä.


150g pekonia
400g sika-nautajauhelihaa
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
1 rkl vehnäjauhoa (kukkurallinen)
400g tomaattimurskaa

3dl lihalientä (3dl vettä ja yksi lihaliemikuutio)
loraus ketsuppia
0.5tl mustapippuria
1tl suolaa
2rkl kuivattua basilikaa

500g pastaa  
(parmesania)

Suikaloi pekoni. Kuori porkkana ja raasta karkeaksi raasteeksi. Hienonna sipuli. Käristä pekoni padassa. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Lisää porkkanaraaste, sipulisilppu ja valkosipuli. Kääntele seosta padassa hetken aikaa. Lisää vehnäjauhot, lihaliemi, tomaattimurska ja ketsuppi. Lisää mausteet ja kuumenna kiehuvaksi. Hauduta kastiketta kannen alla miedolla lämmöllä ainakin tunti. Mausta tulee täyteläinen vain pitkään hauduttamalla. Keitä pasta kypsäksi ja sekoita kastikkeen joukkoon. Tarjoa halutessasi juustoraasteen kera.

perjantai 25. tammikuuta 2013

en vain osaa hillitä.....

...itseäni mitä tulee kauniisti koristeltuihin vanhoihin lasisiin astioihin.
Tälläisiä laseja tarttui siis mukaani kirppikseltä 3x yhteishintaan 1.50e